tiistai 22. tammikuuta 2013

3x haaste!

Huih, oon niin huono tarttumaan näihin haasteisiin, mutta lämmin kiitos kuitenkin teille jotka niitä olette lähetelleet, ja pahoitteluni, jos jonkun olen kokonaan unohtanut! Nyt sairaslomalla on aikaa, joten tartuin tähän 11 kysymyksen haasteeseen, jonka olen kolmesta suloisesta blogista saanut :) Kiitos MustaValkeaa, Suffeliini ja Venla! ♥

Tämän haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja, joissa on alle 200 lukijaa.

Ensin pitäisi kertoa itsestään 11 asiaa.

1. Olen hulluna hunajateehen, monta isoa kuppia kuluu päivässä. Kahvista en ole oppinut tykkäämään.
2. En voi edelleenkään mennä nukkumaan, ennenkuin olen tarkistanut, että tytöt nukkuu mukavasti, vähän vielä peittelen lämpimämmin ja ehkä silitän hiuksia.
3. Haaveilen aina ihan pienesti kolmannesta vauvasta. Mutta pelkään liikaa, että jokin menee pieleen.
4. En ole ollut matkustusintoinen tyyppi, mutta viime aikoina on alkanut tehdä mieli matkustaa jonnekin.. Talousasiatkin tähän tietysti vaikuttaa. En haluaisi matkustaa velaksi.
5. Ärsyynnyn sotkusta, kun taas siistissä kodissa mieli lepää ja on rauhaisa olo. Tykkään heti herätessäni laittaa kotityöt kuntoon. Alan olla mielestäni aikamoisen tehokas siivooja :D
6. Suunnittelen pientä hemmottelua näille kevätkuukausille.. Ensi kuulle kasvohoito, seuraavalle jalkahoito, intialainen päähieronta tms ihanuutta.. Jalkahoidossa en ole ollut koskaan, kosmetologilla pari kertaa elämässäni, ja tähän toivon muutosta :)
7. Rakastan noita ipanoita ihan käsittämättömän paljon. Joka päivä tuntuu uskomattoman ihanalta, että ne on täällä ilostuttamassa meidän elämää. Nyt varsinkin, kun elämä alkaa olla jo aika helppoa tyttöjen ollessa 3 ja kohta 5-v. (Vs. vauva/pikkulapsiaika 1v7kk:n ikäerolla, nyt on tooosi helppoa :))
8. Haluaisin pitkät hiukset, ja niitä olenkin jo jonkun aikaa tässä kasvatellut.. Välillä pidän hiustenpidennyksiä, ja niitä himoilenkin taas keväälle.. Aiemmin minulla oli aina pitkät hiukset, mutta jossain mielenhäiriössä leikkautin ne lyhyiksi. Fiilis ei tunnu omalta lyhyessä hiuksessa.
9. Nautin pienistä, yksinkertaisista asioista. Näillä väsymysasteilla en kaipaakaan mitään sen suurempia tapahtumia. Paitsi Rihannan keikan missasin ensi kesältä, ja se harmittaa!
10. Lempivuorokaudenaikani on iltaisin, mutta nykyään hyvä mieli tulee myös ajoissa herätessä rauhaisista aamuista. Olen onnellinen, että työni alkaa niin myöhään.
11. Haaveilen välillä muutosta vanhaan kotikaupunkiini Lahteen, tai sen läheisyyteen pieneen suloiseen kaupunkiin Heinolaan, josta löytyy monet onnelliset lapsuusmuistot.


MustaValkeaa-blogista, jossa on muuten aivan mielettömän upea koti(!), sain tällaisia kysymyksiä:


1. Mieluisin sisustushankintasi?
Tällä hetkellä taitaapi olla nuo Paris-matot Askosta lastenhuoneeseen ja olkkariin, niistä tykkään niin kovasti! ♥
2. Mitä muuttaisit itsessäsi?
Lisää pinnaa toivoisin, ja vähän rennompaa elämänasennetta. Ja parempia unenlahjoja toivoisin!! 
3. Millainen olisi unelmiesi talo?
Vanha vanha omakotitalo maalla, mansardikatto, valkoiset leveät lattialankut, isot ikkunasyvennykset.. Valkoista, pehmeää, puunsävyä, villasukkia.
4. Miksi aloitit bloggaamisen?
Ystävän houkuttelemana eräänä unettomana yönä, huvikseni. Aiemmin en ollut blogeja lukenutkaan, nyt ihan koukussa :)
5. Mistä haaveilet?
Pienistä sisustushankinnoista, matkoista lähelle ja vähän kauemmaksikin....
Pirteämmästä olosta. Parista pikku lisäosasta kameraani :)
6. Onko jotain mitä et tekisi enää toista kertaa?
Kyllä vain, moniakin huonoja päätöksiä on tullu tehtyä, nuorempana varsinkin.
7. Millaisia blogeja seuraat mieluiten?
Sellaisia sisustus- ja lifestyleblogeja, joissa on isoja, kauniita kuvia, selkeä ulkoasu, ja jotka päivittyvät suht usein. Ja myönteinen elämänasenne bloggaajalla on aina plussaa :)
7. Mitä parhaaseen elämäsi vuoteen kuului?
En osaa valita vuosia, ennemmin tulee mieleen hetkiä.. Lasten syntymät, monet hetket oman talon rakentamisesta, muuttoluvasta.. Se syksy melkein kahdeksan vuotta sitten kun oltiin juuri menty naimisiin..
9. Osaatko kieliä?
Olen niissä ihan surkea, harmi kyllä! 
10. Mikä saa sinut hymyilemään?
Hymyilen paljon ja pienillekin jutuille. Ystävän näkeminen, lasten hömppäilyt, kivat asiakkaat töissä, kauniit sanat muruselta..
11. Mikä oli parasta vuodessa 2012?
Tyttöjen reissu Tallinnaan keväällä, ystävien häät ja töiden aloitus syksyllä.


Lämmin ilo-blogista Venlalta sain seuraavan. Venlalla on muuten upeita käsitöitä blogissaan, kannattaa käydä kurkkaamassa!

1. Minkä asian haluaisit tehdä toisin?
Joitakin henkilökohtaisia päätöksiä menneiltä vuosilta.
2. Mikä olisi unelmapaikka asua?
Vähän maalla, muttei hirveän kaukana kaikesta kuitenkaan. Avara ja valoisa oma koti, pihalla käppyräisiä omenapuita. 
3. Mihin haluaisit matkustaa?
Jonnekin etelään, Tukholmaan, Tallinnaan, Norjaan...
4. Oma sisustustyylisi?
Mustaharmaavalkoinen, selkeä ja aika vähäeleinen. Välillä ihastun tavaroihin, väreihin ja kuvioihin, sitten riisun ne taas pois. Tykkään tilasta, jossa on avaraa ja väljää, mutta kotoisaa.
5. Mitkä ovat suosikkikauppasi?
Varmasti täällä bloginkin puolella tulleet nämä ilmi, nimittäin Ikea, Asko ja H&M.
6. Mitä haluaisit oppia?
Laittamaan herkkuruokia. Valokuvaamaan taitavasti. 
7. Mikä on sinun tapasi rentoutua?
Kirja tai lempisarja boxilta, teemuki seurana. Sauna on myös hyvä vaihtoehto. Joskus on ihanaa rentoutua ravintolassa hyvän ruuan ja seuran parissa.
8. Elämäsi tärkein hetki?
Kääks, onpas vaikea kysymys.. Ne hetket esimerkiksi, kun tapasin elämäni rakkaimmat ihmiset, mieheni ja lapseni, ensimmäisen kerran..
9. Mitä tekisit työksesi mieluiten?
Just nyt olen tosi mieluisassa työssä sisustusmyyjänä. Jos pitäisi lähteä valitsemaan alaa alusta saakka, niin haavetyöni olisi synnytysosastolla sairaalassa. 
10. Oletko vieraillut blogissani?
Varmaankin pari kertaa käynyt kurkkailemassa, pitää tulla uudelleenkin :)
11. Mitä mieltä olet näistä "ketjukirjeistä"?
Näitä on mukava vastaanottaa ja tehdä aina sillointällöin :)


Suffeliinilta White Star-blogista sain päivän viimeisen haasteen (Suffeliinin blogista löydät ihania sisustusjutttuja, ja mun haaveiden sohvapöydän! ;))

1. Mikä on onnennumerosi?
Ei ehkä onnennumero, mutta lempinumeroni on aina ollut 2.
2. Mihin aiot seuraavaksi matkustaa?
Tallinnaan tulevana keväänä, toivottavasti :)
3. Minkä Design tuotteen aiot seuraavaksi hankkia?
Haaveilen Bourgie-valaisimesta makkariin, ja Hayn tarjotinpöydästä takkahuoneeseen. Hayn DLM-pöytäkin olisi hauska!
4. Mikä on lempivärisi?
Mulla on 4 niin vahvaa lempparia, että pakko valita ne kaikki; valkoinen, musta, harmaa, punainen.
5. Mikä muutos kotona on tulossa seuraavaksi?
Lastenhuoneen sisustan "valmiiksi" kehyksillä ja verhoilla, ja sitten suuntaan meidän makkariin laittamaan huoneeseen hieman väriä.
6. Haluaisitko lemmikkieläimen ja minkä vai löytyykö jo sellainen?
Välillä mietin, että olisi kiva joku lemmikki ottaa, mutta vakavissani en haaveile :)
7. Onko sisustuksesi moderni, retro, skandinaavinen vai romanttinen?
Moderni. Skandinaavisempi suuntakin houkuttelisi.. 
8. Oletko käynyt avannossa?
Muistaakseni juuri ja juuri varvasta uittamassa! ;D
9. Mitä harrastat?
Juoksua, ja kai tuota valokuvaustakin voi harrastukseksi sanoa, vaikken mikään pro olekaan, mutta kameran kanssa tulee päivittäin touhuttua :) 
10. Suosikki näyttelijäsi?
Kate Hudson, Angelina Jolie, Johnny Depp...
11. Onko joku DIY projekti mielessä?
Ei omin käsin, mutta miehelle on aika pitkä lista puusta tehtäviä juttuja toiveissa ;) 


Jaksoikohan kukaan tänne saakka ;D Nyt ei kyllä enää voimat riitä haastamaan eteenpäin.. :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi1/22/2013

    Tuolla oli kysymys, et "mitä haluaisit oppia"?
    Ja vastasit, et "laittamaan herkkuruokia ja valokuvaamaan taitavasti".... Sä osaat noi jo kummatkin 99% :) Teillä on aina niin hyvää ruokaa, esim sushit ja ruokia joissa on ihania pähkinöitä jne jne. Ja tuo kuvaus: mä tiedän vaan yhen ihmisen joka osaa ottaa kans tosi hyviä kuvia, Albert.H. Mut sun kuvat on edottomasti parhaita... tää on tosi :)
    Elikkä, eihän sulla oo sit enää mitää opittavaa :D
    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö ;) Aina voi petrata ja paljon, ja esimerkiks noihin kahteen asiaan mä laittaisin mielelläni aikaani enemmän. Valokuvat on kyllä mulle semmoinen kovasti innostusta, rentoutusta ja mielihyvää tuottava juttu, ja olkootkin sitten kotikutoisen näköisiä niin ne näyttää multa :) Mut kyllä silti vaan houkuttelee pienet lisäosat kameraan ja kaipaan hetkiä kun saisin rauhassa lähteä johonkin kuvailemaan.. Ja niitä varmasti vielä tuleekin :) Samoin kuin kaipaan hetkiä, että saisin vielä rauhassa keskittyä herkkuresepteihin sen arkisen makaronilaatikon sijaan, mutta senkin tiedän et niitäki aikoja tulee.. Ja niitä aikoja, kun kaipaan kovasti sitä, että joku pieni hassu vekkuli jalassa roikkuu ja vie mun aikani <3

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥
(Yli 7 pv vanhoissa teksteissä on käytössä kommenttienvalvonta, jotta huomaan varmasti jokaisen viestin.)