tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kesä mielessä


Huhtikuun puoltaväliä mennään jo, ja töissäkin on kesälomavuorot ilmaantuneet taululle. Suunnitelmia alkaa muotoutua mielessä, ja ihan konkreettisestikin ainakin yhden viikonloppureissun varauksen muodossa. Mitään sen suurempia reissuajatuksia ei tälle kesälle ole, mutta pienempiä sitten muutamat.
Lappiin toivottavasti suunnataan loppukesästä lomajakson toisella puoliskolla. Turun seudulla olisi kiva viettää jokin viikonloppu, nautiskelen ajatuksesta hotelliaamiaisista, kauniista maisemista ja siivouksien unohtamisesta. Muumimaailmaakin pitäisi varmaan päästä ihmettelemään. Asuntomessut olisi tänä kesänä aika lähellä, joten sinne tekisi mieli suunnistaa pitkästä aikaa. Mukavaa olisi päästä sukulaismökille vierailemaan, ja viedä tytöt Linnanmäelle. Ja sitten vaan olla, grillailla, käydä rannalla, ja rentoilla. Siinähän se kesä jo hupeneekin!
Tänään ei paljon tee mieli ikkunasta ulos katsella, kun likaista lunta on kaikkialla valtavat vuoret, taivas harmaa ja vettä tihuuttaa.. Mutta siksikin on niin mukava ajatella sitä tulevaa. Auringonpaistetta, lämpöä, vapaata olemista, yhteistä aikaa, herkkuruokia, kesämekkoja, jäätelötötteröitä....


Kuvat H&M & justlittlethings.net

4 kommenttia:

  1. Kesää on ihana suunnitella, paljon rentoja suunnitelmia :) Toivottavasti tulisi lämmin ja iloinen kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu vaan, että sehän loppuu ihan kesken, mutta onneks niitä vapaapäiviä on muutenkin kuin lomalla vaan... :) Aurinkoa ja leppoisaa fiilistä toivotaan täällä noiden lisäksi!

      Poista
  2. Mukavia lomasuunnitelmia teillä, voisi se kesä tosiaan jo tulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan voisi! Mutta niin vaan viikot menee niin kauheeta vauhtia, että pianhan sitä ollaan jo lämpimissä tunnelmissa.. Toivottavasti! ;)

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥