keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Juhlaunelmia, osa 2


Nyt on niin vieneet kivat jutut ja mielenkiintoiset projektit mennessään niin, että kamerakin on jäänyt ihan unohduksiin kaapin perukoille, ja kotona lähinnä ollaan käyty nukkumassa ja syömässä viime päivinä. 

Hetkeksi teki kuitenkin nyt mieli nostaa jalat sohvalle ja nollata päätä juhlatunnelmilla.
Taitaa olla niin, että juhlat jää meillä tältä kesältä haaveeksi vaan, jollei jotain ihan kummallista ryhtiliikettä tapahdu tämän kanssa. Meillä kun on remppakin niin kesken, että jospa sille riittäisi muutamia hetkiä ja roposia kesällä viimeistään, saas nähdä! Nyt on ajatukset olleet viime päivinä ihan muualla kuin kodin laitossa, ja voin kyllä sanoa, että hyvää tekee! Tuuletella ihan muilla jutuilla mieltä, se virkistää.
Mutta ehkäpä tämäkin juhlisteluhaave paikkansa löytää joskus jostain kohdin ja eiköhän ne kotihommatkin kohta ala maistua taas tällaisen menemisen jälkeen. Tässähän alkaa jo kameraakin ikävöimään :)

Jos järjestettäisiin juhlat, niissä ehdottomasti juhlistettaisiin rakkautta. Se on nykyään niin kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys, että iso juhlimisen aihe onkin. Oman mieheni kanssa ollaan kuljettu rinnakkain 12 vuotta ja onhan siinäkin jo monenlaista ehditty kokemaan. Kaiken vuoristoradassa keikkumisen jälkeen ollaan saatu jonkin aikaa kulkea tasaisemmalla, mielet vetää samaan suuntaan ja elämästä löytyy samansuuntaisia toiveita, ajatuksia siitä, miten haluamme polkuamme täällä tallata. 
Hyvin kiitollinen olen siitä, kaikesta rauhaisuudesta, tasaisuudesta, turvallisuudesta. 

Rakkauden juhlissa olisi tunnelmaa kerrakseen, kynttilöitä ja valojen tuiketta, rönsyileviä kukkia ja hyvää ruokaa. Ihania ystäviä, rakkaimpia, läheisimpiä. Ja supertuhtia suklaakakkua, tietty.

Ja nyt läppäri kiinni, että aamulla saa taas silmät ajoissa auki. 
Hyvää mieltä tuleville päiville sinne! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos viestistäsi ♥