keskiviikko 24. elokuuta 2016

Leipomusintoilijat


Yksi asia, mitä todella, todella mielelläni teen, on hakea kirjoista ja kansista (pahanlaatuinen fiksaatio keittokirjoihin, kyllä!) hyvänkuuloisia reseptejä, inspiroitua ja leipoa. 
Sillein oikein perinteisesti jauhoja pöllyttäen, unohtamatta reilulla kädellä voita, kermaa, inkkarisokeria, suklaata. Arjessa leivotaan verrattain vähän, sillä en halua tukkia elimistöjämme sokerilla ja vehnällä, mutta kerran kuussa kun saadaan tukilapset tänne kotiin ja porukkaa on reilusti, on aika vatkata ja vispata oikein huolella. Silloinkin tykkään hakea pikkuriikkisen terveellisempiä vaihtoehtoja, valkoista sokeria ei oikeastaan enää käytetä leipomuksissa ja vehnäkin vaihtuu usein spelttiin, kauraan tai kookokseen.
Onneksi kaikki talon pienet ja isommat tytskät, lainatut ja omat, jakaa mun rakkauden taikinoihin.

 Normaalisti alkaa nopsaan sotku keittää mun päänupissa, mutta silloin, kun ollaan keskellä leipomuksia ja taikinan maisteluja ja innostuneita punaisia poskia ja suklaasta suttuisia suita, sotkut, kipot, kupit, töhryt ja ainekset levällään pitkin pöytiä ja lattioita lainehtien ei voisi vähempää haitata.

Ja miten ihanaa on nyt syksyllä, kun taikinaan saa upottaa oman pihan satoa. ♥

Taikinaterapiaa!

8 kommenttia:

  1. Anonyymi8/25/2016

    Kuulostaa ihanalta. Leipominen on terapeuttista,esimerkiksi pulla-tai sämpylätaikinan vaivaaminen saa elämään hetkessä. Olen lukenut blogiasi kauan,mutta kommentoin nyt ekaa kertaa. Tahtoisin tietää,mitä teet nyt työksesi? Ainoa syy,miksi haluan tietää on se,että koen itse olevani oravanpyörässä josta haluan pois jo nyt (alle kolmekymppisenä)mutta uskallus puuttuu. Teillä vaihtui asuinpaikka,muuttuiko muu?
    Haaveilen talon myymisestä,vähäisestä omistamisesta,villasukkaelämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että käyt ja kiva kun laittelit viestiä nyt :)
      Kyllä todellakin, taikinassa on aina jotain erityisen ihanaa kun sen saa kiireettä muovata haluamakseen..
      Mä olen pääasiassa nyt kotiäitinä, perhehoitajana toimin pienimuotoisesti siinä sivussa, kesällä vähän enemmän lasten lomien aikaan. Useampi lapsi siis käy täällä meillä viikonloppuja, ollaan tukiperhe. Se on sellaista työtä, josta olen haaveillutkin, rakastan olla kotona ja rakastan, kun on elämää. Sen tyyppistä työtä olen harkinnut nyt laajemminkin, mutta on vasta tosiaan ajatuksen asteella..
      Kaarina Davisin kirjassa Irti oravanpyörästä on musta aika mielenkiintoisesti laskeskeltu työn arvoa ym. mielenkiintoista. Joskus sen luin ja se sai ajattelemaan laatikon ulkopuolelta näitä juttuja.
      Talo maalta löytyi kyllä ihan sattuman kaupalla. Elämä tuntuu tosi erilaiselta, tosi hyvältä, mutta varmasti se voi olla asennekysymyskin. On hyvä olla siellä, missä sydän on. Ja on hyvä elää omien arvojensa mukaisesti. Ehkä eniten muuttui työkuviot, kummankaan meistä ei tarvitse nyt välttämättä olla kokopäivätöissä, kun menot pieneni hurjasti. Jää aikaa tehdä asioita, joita rakastaa.
      Mäkin haaveilen tosi yksinkertaisista jutuista, juurikin tavarapaljouden karkottamisesta, siitä että voisi olla enemmän omavarainen, elää pienellä ja tavallaan "pienesti". Kulutusyhteiskunta saa usein tuskanhien otsaan, vaikka toki niitä hyödykkeitäkin tarvitaan ja ilahduttaakin ne silloin tällöin pienessä määrin.

      Kohti unelmia vaan ♥

      Poista
    2. Anonyymi8/30/2016

      Miten lähipiiri on suhtautunu teän elämänmuutokseen? Olen ite virallisesti yliopisto-opiskelija,ollut jo monta vuotta. Olen kuitenki käyny töissäkin välillä ja saanut kaks lasta - silti otan paineita,kun tuntuu,että pitäisi tehdä ja mennä ja varsinkin rehkiä. Itse olen kuitenkin mieluusti luopunut uusista autoista, ulkomaan matkoista ja tavaran haalimisesta,koska olen saanu tilalle hitaamman elämän. Miten olla ottamatta paineita? Haluan kyllä töihin,mutta en ole halunnut laittaa perhettä liian koville vain jotta olisin pari vuotta aiemmin täysillä työelämässä

      Poista
    3. Hienosti on lähipiiri ollut tukemassa, vaikka toki jonkinlaista epäilyä ja huoltakin luonnollisesti mahtui läheisten fiiliksiin.

      Ehkä se suurin haaste onkin itsellä ajatella omalla tavallaan, välittämättä kenenkään mahdollisista odotuksista tai mistään "normeista".
      Itse ainakin kannatan ihan täysillä sitä, että tekee mahdollisia muutoksia elämässä niin, että omalla perheellä olisi hyvä olla ja saisi elää omannäköistään elämää.
      Se on hienoa, että olet ajatellut perheen ensin, ja sillä varmasti tulee paras lopputuloskin. Ehkä tällaiset asiat vaatii vaan aikaa ja kypsyttelyä. Paljon pohdintaa, mikä voisi olla meille omin ja parhain ratkaisu. Lähteä just pienin askelin sitä toteuttamaan, niinkuin olet tehnytkin.
      Itse olen luopunut tai pistänyt hyvin vähälle samat jutut, joita tuossa luettelitkin, ja itsestä ei tunnu, että menettäisi mitään, päinvastoin. Joku toinen taas rakastaa matkustelua yli kaiken, ja uhraa monta muuta asiaa sen eteen. Jokainen tavallaan ♥
      Tsemppiä tulevaisuuspohdiskeluihin, ilman paineita :)

      Poista
    4. Anonyymi8/31/2016

      Kiitos vastauksesta. Opettelen pikkuhiljaa luottamaan tulevaisuuteen ja siihen,että onneen on monenlaisia teitä- meidän oma on tämännäköinen <3

      Poista
    5. Hyvä tulee, varmasti ♥ Kaunista syksyä sinne!

      Poista
  2. Anonyymi8/25/2016

    Teillä on ihana vanha talo ja niin kotoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista :)

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥