maanantai 19. syyskuuta 2016

Jos nyt oikeasti pysähtyisi


Viikonlopun hidastaminen oli oikeastaan ainoastaan pakollinen tapahtuma.
Kun mulle luontaisin olomuoto on liikkeessä oleminen, ei välttämättä kovaa eikä kaukana, vaan ne ihan omat pikku ympyrät pitää iloisina, kunhan saan touhottaa. 
Mutta kun kuormana kantaa enemmän kuin sen ihanan, tavallisen ja rakkaan arjen, huomaamatta väsyy.
Kroppa joutui ottamaan kovat keinot käyttöön, kun en taas kuunnellut. Kuukauden olen ollut puolikuntoinen, pienessä flunssassa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt sitten tainnuttava päänsärky on pitänyt pedissä viikonlopun yli, kun en kunnolla ole malttanut hidastaa.

Ehkä jo vihdoin opin jotain? 
Jos nyt antaisin kropalle saumaa tehdä työnsä rauhassa, parannella.
Mielelle aikaa rauhoittua intensiivisestä, vilskeisestä kesästä rauhaisempaan syysmoodiin. 
Keskittyä siihen, miksi tätä matkaa elämänmuutokseen on tehty useampi vuosi.

Vaikka kuinka fiilistelen pienistä hetkistä, luonnosta, rauhoittumisesta, hidastamisesta, niin se ei auta, jos mieli pyörii väkkäränä ja kroppa paahtaa menemään. 
Rauhan tunne kumpuaa paljon syvemmältä kuin ulkoisista asioista. 
Sitä rauhaa nyt toivon. 
Hellää ja hyväksyvää asennetta, myös itseä kohtaan, niitäkin toivon.
Yhtä oppimista tämä elämän matka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos viestistäsi ♥