perjantai 4. marraskuuta 2016

Luonnonrakastaja


Kuvat on yksiltä mun vuoden lempihetkiltä; kun ilma on kirpeä, puhtaantuoksuinen ja raikas, helppo hengittää. Kuura kimaltelee aamuauringossa, kaunistaa kaiken hohtavaksi. Syksy alkaa taittua talveksi.

Se, että saan asua luonnon keskellä, rauhoittaa syvästi. Kun saa tuijotella ikkunoista vuodenajan mukaan muuttuvia peltoja, rauhoittavia metsiä, pikkulintuja, hohtavia auringonlaskuja, vaahteroita, koivuja, suuria muuttolintuja, omenapuun satoa, ruskaa, lumimaisemia. En sellaista rauhan ja tyyneyden tunnetta ole kokenut missään muualla, luonnolla on suuri voima. Kun saa katsoa, miten aurinko nousee ja valaisee lähitienoot, tai miten tähtitaivas loistaa illalla kirkkaana. Miten vuodenajat vaihtuu hiljaksiin, luonto nukkuu ja herää. 
Kun on hiljaista, kun voi astella metsään oman tontin rajalta. Ihastella kaikkia luonnon pieniä yksityiskohtia, syksyn lehtiä ja kevään silmuja, ensimmäisiä kesän kukkia, tuoksutella syreenejä.

Kun voi tanssia haravan varressa, lauleskella epävireisesti postilaatikolle mennessä ja huidella pihassa pyjamassa, eikä vaikuta naapureiden mielestä mitenkään omituiselle, kun ne on kaikki tuolla jossain metsien ja peltojen takana. Mun pieni erakkosieluni lepää.

Ja jaksaa sen jälkeen ottaa avosylin vastaan ystävät.

2 kommenttia:

  1. Luulenpa, että minullakin on senkin puoleen hyvät muistot lapsuudesta, kun
    sain asua maalla, ja nähdä ja kokea vuodenaikojen vaihtelut. Just noita samoja
    joista kirjoitit :) Tosi ihana juttu, että saatte asua siellä luonnon helmassa.
    Rauhaisaa alkavaa talvea koko perheelle... myös kisuille <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sulla ne vahvat juuret luonnonhelmassa on auttanut pysymään tyynenä ja jalat maassa elämän myrskyissäkin ♥
      Ihanaa uutta viikkoa sinne myös ♥

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥
(Yli 7 pv vanhoissa teksteissä on käytössä kommenttienvalvonta, jotta huomaan varmasti jokaisen viestin.)