lauantai 30. joulukuuta 2017

2017 paketissa


Jokaiselle kuukaudelle yksi kuvansa. 
Musta on tosi mielenkiintoista käydä kulunutta vuotta läpi, mitä kaikkea onkaan tapahtunut ja mitä ollaan opittu. 
Availinkin fiiliksiä enemmän jo viime postauksessa tämän vuoden tuomista mietteistä. 
Vaikka vuosi oli osaltaan aikamoisen haastava ja raskas, se oli hyvin tärkeä oppikoulu, josta toivottavasti osataan ammentaa hyviä ratkaisuja pitkälle tuleviinkin päiviin. Ja hyvin paljon tapahtui myös pienempiä, tärkeitä hyviä juttuja, onnenhetkiä ja saatiin vahvoja, meitä yhdistäviä rakennuspalikoita taas tuleviin hetkiin. 

Sisustukselliselta kannalta ja varsinkin remontoinnin suhteen tämä vuosi on ollut hyvin hiljainen, kun muutokset ovat kohdistuneet pääasiassa muuhun elettyyn elämään, O:n työkuvioiden uudistumisiin ja muuhun elämän järjestelyyn, sairastelun ohella. 
Haaveissa siinteleekin varovaisesti, josko meidän into laittaa kotiakin tässä saisi hieman tuulta siipien alle, ja saataisiin ainakin edelleen rempallaan olevaa lastenhuonetta kodikkaampaan kuntoon. 

Ensi vuodesta mulla on äärimmäisen hyvä fiilis. 
Jokainen uuden kalenterin aloitus tuntuu aina niin puhtaalle alulle, ja uusille mahdollisuuksille. Jännittävää, mitä kaikkea seuraava vuosi tuokaan mukananaan. 
Eikä yhtään ikävä ajatus sekään, että mennään kohti kevättä ja valoa, nauttien sitä ennen vielä monesta talvipäivästä toivottavasti. 
Kohta nähdään 2018, mä oon niin valmis!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Terve!


Kerroin aiemmin elokuussa mykoplasmasta, mikä sinnikkäästi häiritsi elämääni ja vaikutti kaikkeen tekemiseen. Paria viikkoa vajaan vuoden otti parantuminen, mutta nyt voin sanoa, että sen aika on.
Oi että on huippua!
Päivä päivältä tämän kuun aikana voimat on kohenneet ja jaksaa tehdä ihan eri meiningillä.

On aivan mahtavaa herätä suht virkeänä aamuisin, kun ei satu päähän, ei kurkkuun, eikä oikeastaan mihinkään muuallekaan, eikä vaivaa järjetön pään sumuun laittava uupumus. 
Kun ei tarvitse pelätä, että fyysinen tekeminen nostaa lämmön ja hidastaa toipumista, pahentaa oireita, ei tarvitse päätäraastavasti hissutella päivästä toiseen. Vaikka se on selvä, että edelleen otan varovaisemmin, enkä vieläkään uskaltaisi harkita esimerkiksi kuntosaliharjoittelua tai raskasta juoksulenkkiä, niin silti ilahduttaa suuresti tämä hyvä vointi. 


Olen vielä buustannut hyvää oloa jättämällä (paria pikkuista spessukertaa lukuunottamatta :)) viljat, valkoisen sokerin ja maitotuotteet nyt joksikin aikaa ruokavaliostani pois, ihan vaan välttääkseni tulehdusta aiheuttavia ainesosia ja pitääkseni tasaisen hyvän olon, ja myös aivosumun poissa.
Unen kanssa olen tsempannut kovasti, ja huomannut, miten paljon tasainen unirytmi helpottaa ajoittaisen unettomuuden kanssa kamppailua, unettomia iltoja en muista nyt olleen lainkaan viime aikoina. Olen oppinut nauttimaan ajoissa nukkumaan menemisestä ja siitä hyvästä fiiliksestä, minkä tarpeeksi pitkät unet tuo tullessaan.


Isoimmat oppikoulut silti tästä vuodesta on olleet henkisellä tasolla. 
Isoin juttu mulle ehdottomasti on ollut pakottavasta suorittamisesta eroon pääseminen. Se tuntuu ihan mahdottoman hyvälle! Ja jotenkin uskomattomalle, että se on mahdollista, elää niin, että tuntuu jatkuvasti hyvälle, rennolle, vapaalle. Ymmärrän kuunnella itseäni ja omia tarpeitani tarkemmin, pitää tasapainoisemmin puolianikin. Olen oppinut kestämään keskeneräisyyttä, ymmärtämään, että sellaista elämä vaan on, aina kesken. Etsimään pieniä ja isoja ilonaiheita jokaisesta päivästä, jolloin stressihormonit eivät saa yliotetta kropasta. Että se ilo on älyttömän tärkeää, jotta ei stressaisi itseään sairaaksi.
Että kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin, joskus saa todellakin olla tarvitseva, vaikka kuinka olisi vahvakin tyyppi.

Tämä tällaisena lohtuna toivottavasti, jos siellä on joku muukin kamppailemassa saman riesan kanssa. Tunnelin päässä kajastelee valo :)

Tämmöisiä tänään, iloa sinne myös! 

lauantai 2. joulukuuta 2017

Leppoistelulauantaihin (ja vähän järjestämisestä)


Tällainen viikonloppu, kun kalenterissa lukee vain pari pientä juttua, ja voi hiihdellä kotinurkissa pyjamassa ja villasukissa lähes koko päivän. 
Ai että se tuntuu vaan niin hyvälle, hiljaisuus, hyväntuulisuus ja rauha. Kun mikään pakollinen toiminta ei odota tekijäänsä tai kiristä mielessä, on aikaa puuhastella sitä, mitä tekee mieli. Meillä nauttii tytötkin kovasti näistä viikonlopuista, kun mitään sen kummempaa ei tapahdu, niiden touhukkaampien vastapainoksi.

Tänä viikonloppuna tytöillä ja isällään on mennyt useampi tunti piparkakkuisen Muumitalon kimpussa. Nyt kuuluu yläkerrasta leikit ja joku nukkuu päiväunia, pesukone hurisee hiljaa.
Pönttöuunit lämpenee hissukseen ja ruuat lämpiää uunissa. Kissat tepastelee siellä sun täällä ja niiden läsnäolo kyllä ilahduttaa niin kovin. Rakastan sitä kotoisaa fiilistä, mikä tulee, kun talossa on eläimiä. 

Tämän päivän kruunasi lumiset ja aurinkoiset maisemat, enkä ihan päässyt selville, että onko se mun rakkain näkymäni, vai peseekö aurinkoinen ruskamaisema sen vielä kuitenkin. Molemmat hykerryttävän upeita jokatapauksessa. 


Mulla on myös ehkä hiukan omalaatuisella tavalla rentouttavaa viihdettä. 
Käyn epäsäännöllisen säännöllisesti läpi nurkkia, laatikoita ja kaappeja, silloin kun huvittaa. Istun jonkun äärelle ja tyhjennän, puhdistan. Ladon järjestykseen takaisin vain sinne kuuluvat, sopivat, ilahduttavat ja tarpeelliset. Vielä kertaakaan en ole tehnyt hommaa niin, etteikö jotain olisi lähtenyt. 
Joku aika kiva päätäkin puhdistava vaikutuksensa sillä on, kun tietää tarkkaan, mitä missäkin on, ja tavarat on nätisti järjestyksessä, turhat poissa. 

Tänään kävin läpi vaatelipastoni, jonka alin laatikko on varattu kokonaan ah niin turhille, mutta ihanille asioille, nimittäin kirjoille. Paljon kirjoja on täältä lähtenyt eteenpäinkin, mutta mulla on ne lempparini, jotka haluan pitää ja joista tykkään niin kovin, vaikka olenkin kirjaston innokas käyttäjä myös.
Luulenpa, että jokaisella on oma tällainen rakkautensa. Jollain mukit, toisella kynttilät, kolmannella villalangat. Ja se on just hyvä niin, elämässä pitää olla iloja. 
Mutta tänään lähti kiertoon 4 vaatetta, alusvaatteita ja yksi pokkari.
Tuokin lipasto on taas hieman lähempänä sitä tilannetta, jossa on vain sopivia, hyvin mieleisiä ja käytössä olevia asioita ja se on hyvä se. 

Tälle illalle vielä puusaunan kotoisat rätinät ja puhtaat lakanat, parhautta leppoisan lauantain loppuun.
Oikein onnellista mieltä myös sun viikonloppuun!

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Hyvinvointia palauttelemassa


Olipa se hurja marraskuu. 
Juhlia, lapsia, tapahtumia, mietittävää, järjesteltävää. Kaikkea tosi kivaakin kyllä.
Tuota yhtä aiempaa nollausmetsäreissua lukuunottamatta itsestä huolehtiminen jäi kuitenkin ihan hunningolle kaikessa tohinassa.
Ehkä siinä sortuu jonkinlaiseen vauhtisokeuteen, sen lisäksi, että joskus hommat vaan pakkaantuvat samaan aikakauteen. 
Sitä meinaa, että kun hyvinvoinnin on jossain kohtaa saavuttanut, että siellä se hyvä olo, rauha ja tyyneys kyllä seilaa mukana. 
Unohtuu pitää itsestä huolta, ennenkuin jonkinlainen muistutus tulee asiasta tavalla tai toisella. 
Itsellä päänsärky on vaivannut pitkin kuuta, muistutellen, että jotain tarttis tehä. 
Mutta miten sitä kuunteleekin vasta, kun se on tainnuttavaa laatua niin, ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin hautautua peiton alle ja sulkea särkevät silmät.


Miten sitä sortuu kerta toisensa jälkeen yliarvioimaan omat voimansa ja aliarvioimaan itsestä huoltapitämisen suuret hyödyt. 
Suorittaja omassa mielessä pääsee todella helposti niskan päälle, vaikka sen kanssa olisikin tehnyt töitä pitkään. Tarvitaan aktiivista torjuntatyötä, huomioimista ja nollausaikaa.
Tarvitaan viisautta pitää huolta itsestään, ennenkuin seuraava sairastaminen kaataa petiin, tai seuraukset ovat vielä vakavammat. 

Eilen istuin alas kelaamaan edellisten viikkojen tapahtumia, kun ihmettelin, että mitä kummaa se keho taas sekoilee. Ja tajusin, että nyt tarvitaan tosi pikaista nollausta ja suunnanmuutosta. 
Eilen se oli hidas lenkki lähimetsässä, tyyntä musaa korvissa. Kamera kaulassa, minkä kanssa on helppo keskittyä kerrallaan yhteen asiaan, rauhoittua.
Ilta perheen kesken kotona. Hi-das-ta-mis-ta.
Tänään toinen rauhallinen lenkki metsään perheen kesken, tuliaisina pussillinen terhakoita suppilovahveroita. 
Metsä tekee niin uskomattoman hyvää.


Nyt onneksi sovitut puuhat on täytetty ja loppuvuosi näyttää todella ihanan tyhjälle. 
Nyt on taas aikaa pitää huolta niistä tärkeimmistä jutuista. Aikaa tehdä taas viisaampia suunnitelmia.
Onneksi nykyään taitaa herätä näiden asioiden äärelle vähän nopeammin kuitenkin, tekemään korjausliikkeen kalenterin kanssa ja vähentämään päänsisäistäkin kohinaa. 
Se voisi rauhoittua esimerkiksi kirjoittamalla, rauhallisella venyttelyllä, nukkumalla, saunomalla, lukemalla, musiikilla, valokuvaamalla, illallisella, leffalla, kävelyllä, käsitöillä, piirtämällä, takkatulen äärellä, ystävän kanssa jutellen, luonnosta nauttien... Keinoja on varmasti lukuisia. 

Miten sinä pidät huolta hyvinvoinnistasi ja nollaat mieltä? 

Lempeyttä tuleviin päiviin 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Päännollausta


Välillä tätä elämän pyöritystä pitää päästä tyhjentämään mielestä luonnon keskelle. 
Meillä on ollut yllättävän vilkas syksy, paljon kaikenlaista kivaa puuhaa ja menoa. 
Mutta välillä kaikkeen hyväänkin väsyy, niin iso kuin pienikin ihminen, ja tarvitaan metsää. 
Olen todella onnellinen, että  meillä rakastaa retkeilyä jokainen, varalapsemmekin lähtevät aina mielellään luontoon. On hienoa, miten lasten mielikuvitus lähtee aina lentoon inspiroivissa maisemissa, tänään oli mm. mukana keppihevosia ja satuhevosia maastolenkillä.

Rakkaimmat maisemat on niitä, joissa on vehreää havumetsää, ja jossain kohtaa rauhoittava järvi, joki tai lampi.. Vedellä on niin iso merkityksensä, mitä en osaa oikein selittääkään. Joku suuresti tyynnyttävä ja hyvää mieltä tuova vaikutuksensa sen kauneudella vain on. Tänään polku vei solisevan puron ohi, ja miten hyvältä se ääni kuulostikaan korvissa. 

Lempeää tulevaa viikkoa ♥