torstai 6. huhtikuuta 2017

Mielessä nyt


Smoothiessa oli tällä kertaa

*  mustikkaa
* puolukkaa
* appelsiini
* kiivi
* omppua
* parsakaalta
* kurkkua
* appelsiinimehua

Aika yllättävän hyvää oli noinkin epäilyttäväksi seokseksi, salaisuutena varmaan, että suurin osa vermeistä oli jäässä. Jääkylmä smoothie on ihanaa. Ollaan syöty nyt viimekesäisiä oman puun omenoita päivittäin pois pakastimesta, ja että on hyvää. Pilkottiin vaan syksyllä pusseihin pakastimeen, ja niitä on ilo nyt herkutella. Odotan jo seuraavan kesän satoja, marjapuskien antimia, metsän marjoja ja sieniä, omenoita, ja toivottavasti luumupuiden herkkuja myös. Aijai. 
Mutta mitä kaikkea onkaan edessä ennen niitä juttuja.

Nyt kun vatsatautikin on taputeltu, toivottavasti inhottavana kruununa ja loppuna tälle sairasteluputkelle, niin voikin jo alkaa nauttimaan kovasti tästä keväästä. 
Tarttua puusavottaan pihalla.
Laitella vähän kotia.
Lähteä lauantaina fiilistelemään kevätmessuille. 
Kuunnella, miten linnut laulaa kevätauringon lämmössä.
Seurata lasten majan rakennusta ja kissojen lekottelua paisteessa.
Ihmetellä mullasta nousevia kukkien alkuja.
Upottaa sormet multaan ja laittaa kevätkukat kuistia kaunistamaan.

Tuntea, miten kevätauringon lämpö ja valo tekee kaikesta jotenkin helpompaa, rennompaa, soljuvampaa.

Jotenkin nyt vahvana mielessä kiitollisuus. 
Että saa olla täällä, kokea sen kaiken, täysillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos viestistäsi ♥
(Yli 7 pv vanhoissa teksteissä on käytössä kommenttienvalvonta, jotta huomaan varmasti jokaisen viestin.)