tiistai 25. huhtikuuta 2017

Retkeilystä


Retkeily on meidän rakkaus.
Nauttia luonnon rauhoittavasta vaikutuksesta, tuoksutella metsän tuoksuja, ihailla monimuotoisia maisemia. 
Pääsiäislomalla päästiin taas vähän tutkailemaan uusia paikkoja, ja löydettiinkin aika korvesta kartalle merkitty laavu ja sen lähellä pikku nuotiopaikka, ja aivan ihana olikin. Rauhassa, veden kuohunassa, metsä ympärillä.
Viime viikonloppuna kasa kumppareita lompsi seuraavaan paikkaan. Innolla odotetaan taas tulevia kohteita ja uusia maisemia, seuraavia luontoelämyksiä.

Olen ollut tosi ilahtunut siitä, miten hienosti nykylapsetkin viihtyy luonnon keskellä vailla keinotekoisia virikkeitä. Useimmiten meillä on retkillä tukilapset mukana, jolloin seikkaillaan viiden lapsen kanssa. Hurjat mielikuvitusleikit valtaa lasten mielet heti kun astutaan metsäpoluille ja tallustetaan pitkospuita pitkin. Kertaakaan en ole kuullut tylsää-kommentteja, enkä myöskään sen suurempia turhanpäiväisiä nahisteluja. Metsä tasapainottaa ja tyynnyttää kaikkien mieliä, niin isojen kuin pientenkin.

Metsässä on kaikki turhat roolit riisuttu, ilman kiirettä ja aikatauluja.
On vain luonnon vehreys, nuotion loimu, eväät repussa.
Auringossa välkehtivä vesi, puron solina, lintujen äänet.
Rauha ja hyvä olla.

2 kommenttia:

  1. Metsässä liikkuminen on kyllä parasta. Meillä mukana kanssa 10v ja 3v lapset. Pienempikin jo kokenut kävijä :) ostettiin taannoin koiranpentu niin koiran mukana liikkuminen on erityisen ihanaa :) oma alakulo väistyy väkisinkin ulkoillessa luonnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! :)
      Tosiaan, metsä ja luonto tekee niin hyvää, mieli rauhoittuu todella.
      Oi että, varmasti erityisen ihanaa koiran kanssa! Täällä ollut koirakuumetta pidempään, mutta vielä on harkittava näin suurta sitoumusta.. :)

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥
(Yli 7 pv vanhoissa teksteissä on käytössä kommenttienvalvonta, jotta huomaan varmasti jokaisen viestin.)