maanantai 21. elokuuta 2017

Elokuun aamu


Juuri tänään olen erityisen kiitollinen.
Että sain herätä tähän tavalliseen, arkiseen maanantaihin. 
Sillä se ei olekaan tavallinen, se on ihmeellinen, ainutlaatuinen, erityinen, 
se on lahja.

Tämä aamu on erityisen kaunis, nouseva aurinko valaisee viljapellot ja saa ne hehkumaan, lähimetsän puunrungot, jotka seisovat suojaavina, uljaina. 
Avasin keittiön ikkunan ja ulko-oven, aamukasteinen raikkaus tulvii sisään. 
Pyykkikone jo pyörii, tiskikone olisi tyhjättävä.
Lapset höpöttelee aamupalan lomassa lohdullisen tavallisia juttuja.

Silti ilmassa on surua, hiljaisuutta, pysähtyneitä hetkiä.
Viikonlopun tapahtumat eivät voi olla koskettamatta, niin lähelle ne tulivat, niin tuttuihin, tavallisiin tapahtumiin yhdistyivät.
Tänään tekee mieli halata vielä tiukemmin pientä reppuselkää, silittää pehmoista poskea.
Laittaa ystävälle viesti; tykkään ja välitän.
Olla suuresti kiitollinen hänestä, jonka viereltä sain jälleen herätä.

Suurimmat osanottoni menetyksen kokeneille. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos viestistäsi ♥