sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Melkein 10 vuotta


Jotenkin tämä vuodenaika saa mulle usein haikean mielen.
Ehkä tämä on se taitekohta, jossa monesti mietitään kulunutta elämää pidemmältäkin, kuin vain viime vuotta summaten..
Vaikken haluaisi olla missään muualla nyt ja kaikki hyvin. Niin kuitenkin. Miten paljon onkaan tapahtunut, muuttunut, lapset kasvaa, oppii ja itsekin kai siinä samalla.
Miten tätä matkaa onkaan kuljettu ja minne päästy.
Ehkä haikeutta aiheuttaa nyt viime päivien puuhatkin, sadat valokuvat, missä yksi vuosikymmen, lastenhuoneiden tyhjentyminen leluista, kalenterissa merkinnät...


Yhtenä iltana tytöt kaivautuivat komeroon, ja löysivät sieltä samalla kasan vanhoja cd-levyjä. 
Levyille oli tallennettu elämää sellaisenaan, miltä se näytti kymmenisen vuotta sitten.
Vietettiin sitten sitä lauantai-iltaa uppoutumalla pitkäksi aikaa koko sakki näihin kuviin.
Voi, mitä muistoja! Miten paljon asioita onkaan tullut jo unohdettua.
Ja oman elämän palasiakin tuntuu loksahtelevan paikoilleen, ymmärrys itseä kohtaan kasvoi taas hippusen. 
Mun valokuvaushimoni on ollut jo silloin kova, ja onneksi niin, sillä kuvia on tuhansia ja pikku videonpätkiäkin aika kasa.


Tänä keväänä, siis ihan pian, vanhempi tyttöni täyttää 10 vuotta.
Se on tuntunut musta pitkään jo ihan käsittämättömältä ajatukselta, miten kummassa siitä voi olla niin kauan, kun saimme syliimme tämän pienen, kippuraisen vauvan?
Joka on opettanut meille niin paljon enemmän, kuin olisin voinut ikinä ymmärtääkään silloin, kun se pieni pötkäle nuoren äidin paidan sisään ensi kerran nostettiin.
Sieltä tänne, aikamoinen matka ♥
Suurella kiitollisuudella mietin näitä vuosia, miten kaikki olisi voinut mennä niin toisinkin.
Innolla tulevia, mitä kaikkea vielä saadaankaan kokea.

Lämmintä tunnelmaa tulevaan viikkoon ♥




2 kommenttia:

  1. Anonyymi1/23/2018

    Oi että, onnea 10-vuotiaalle!
    Mä en jotenkin meinaa edes pystyä katsomaan menneiden vuosien valokuvia.
    Alan itkeä. Niin kauhea rinnassa puristava haikeus iskee. Jostain syystä.
    Mulla vanhin lapsi täyttää 11v ja pienempi 4v.

    Varmaan osaltaan masennus joka tuli molempien syntymän jälkeen vaikuttaa näihin tunnekuohuihin. Tulee sellainen tunne että harmi kun en silloin nauttinut täysillä tms. Mikä on tietysti ihan tyhmää. Jos masennus olisi niin helposti pois kytkettävissä, niin ei kai kukaan masentuisi ensinkään.

    Eikö sulla ole vauvakuumetta? :)

    Hyviä synttäreitä tytölle sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ♥

      Voi että, ymmärrän hyvin haikeuden tunteesi! Olen itse myös kärsinyt aiemmin uupumuksesta unettomuuksineen useamman vuoden, ja se on tuonut sydäntäsärkeviä hetkiä itsellekin. Tuo haikeus on vahvasti läsnä myös itsellä vanhoja kuvia selatessa. Mulle tuo kovasti haikeutta onnellisetkin muistot, mitä on ollut. Vaikken kaihoakaan takaisin sinne, kun nytkin on hyvä. Paitsi että joskus kyllä kaihoankin, on tämäkin :)

      Vauvakuumetta on vuosien mittaan mulla ollut enemmän ja vähemmän jatkuvasti, aina ne haaveet siellä taustalla pilkottelee, edelleenkin. Se on joku krooninen juttu varmaan ja jotenkin musta tuntuu, että tulen kuumeilemaan aina. Niin ihania ne lapset on, pieninä ja isoina :)

      Kiitos sinulle, ja onnellisia hetkiä sinne ♥

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi ♥